maanantai 19. joulukuuta 2016

Mitä yhteistä on Käpylän peruskoululla ja CEIP Buztintxurri:lla (Pamplona, Espanja)? Mitä voisimme jakaa CEIP Amara Berri:n (San Sebastián, Espanja) kanssa ?


Viime marraskuussa kävimme koulun kansainvälisyysrahan avustuksella tutustumassa erilaisiin koulumenetelmiin Espanjassa. Nämä koulut ovat saaneet changemakers -erityismerkinnän edistyksellisistä opetusmetodeistaan. Kyseessä on kansainvälinen verkosto, johon kuuluu pioneereja: peruskouluja (ala- ja yläaste), jotka ovat sopeutuneet vastaamaan paremmin nykypäivän yhteiskunnan tarpeisiin, sekä yhteiskunnan ja sosiaalisen maailman jatkuvaan muutokseen.

Kiinnostuimme näistä kouluista erityisesti siksi, koska uusi opetussuunnitelmamme (OPS 2016) perustuu työtavoille, joita näissä kouluissa on ollut jo pitkään käytössä.  Vierailukouluissa oli tyypillistä:
·    Nämä koulut ovat kirjattomia kouluja. Kirjat ovat konsultaatiovälineitä, mutta todellinen edistys syntyy ilmiöpohjaisessa oppimisessa.
·        Luokissa ei ole kokeita. Arviointi perustuu itsearviointiin ja rakentavaan palautteeseen.
·     Oppilaalla oli tiettyjä urakoita, jotka päivän aikana tuli suorittaa. Oppilas eteni omaa tahtiaan eri toimintapisteissä.
·        Kaksikielisiä kouluja: espanja-englanti tai espanja-baskin kieli. Kuten meilläkin, näissä kouluissa monikielisyys valtasi luokat.

Oppilaat työskentelevät koululehdessä.

 


Kaikki oppilaat osallistuvat vuorotelleen välipalaprojektiin: Tekevät aineslistan, käyvät kaupassa ostamassa ainekset, viipaloivat välipalan ja tarjoavat sen muille oppilaille. Välipala syödään yhdessä.


Nautimme erityisesti ideoista ja tuntemuksista, jotka saimme matkan varrella  ja koulujen henkilökunnan vieranvaraisuudesta. Kiitos kokemuksesta!