sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Terveisiä ilmiöviikolta!



Syysloman jälkeisellä viikolla koulua käytiin ilmiömäisissä tunnelmissa, kun
Etelä-Amerikan, Väli-Amerikan ja Espanjan kulttuuria ja taidetta tutkittiin 
monista suunnin ja monin eri tavoin: luokissa, käytävillä, puskissa ja verkossa,
yksitellen, parin kanssa ja ryhmissä.



Tästä syntyy Macchu Picchu






Ysiluokkalaisten liihotellessa työelämään tutustumassa
vapautui tiloja ja opettajia varmistamaan päivien sujuminen,
eikä innokkaimpia haitannut edes ajoittainen ruuhka pöytäpinnoilla. 







 Yläluokilla oppilaat saivat lukujärjestykseen merkityn tunnin pitäjälle ilmoittauduttuaan
 työskennellä haluamassaan tilassa ja tutkimuskohteelleen soveltuvin menetelmin.
Kohde oli valittu jo ennen syyslomaa, maanantaina suunniteltiin ja aikataulutettiin.






Viikon aikana tehtiin ainakin videoita, rappia, tanssia, veistoksia, piirroksia, 
power point esityksiä, pienoismalleja,  lehtiä, kirjan kuvituksia, julisteita ja 
kaikenlaista muutakin siltä väliltä.















Koettiin onnistumisia ja harmin paikkoja, säädettiin ja sählättiin.
Tutkimussuunnitelmat jäivät kotiin ja katosivat,
osa oli täytetty niitä koskaan kunnolla lukematta.














Huomattiin, ettei savi kuivu hetkessä, että paperimassakin on aika hitaasti
lämpenevää sorttia ja että suoraan sivulle levitetyt kädet on helpommin sanottu kuin tehty.







Turnausväsymys alkoi näkyä keskiviikkona iltapäivästä, kun kuvisluokassa
touhuavat kolmisenkymmentä seiskaa ja kasia alkoivat muistuttaa zombieita. 
Huomattiin, että vaikka kuinka olisi kivaa, taukoja täytyy pitää.





Koodattiin nettisivuja.


Valmistettiin karttamateriaalia.


Oppilaat saivat myös toivoa, minkä oppiaineen arvosanaan projekti
mahdollisesti vaikuttaa ja kuka työn arvioi. 



Piirrettiin sarjakuvaa.


Valmistettiin karnevaaliasusteita ja -asuja.



Tehtiin kuvituksia koulussa ja kotona.


Analysotiiin Boteron teosta eri tyylisuunnin ja tekniikoin.

Näissä kuvissa on esillä vain osa kouluviikon tunnelmista.
Jännityksellä odotankin, mitä vielä tuleman pitää.

Terveisin kuvisope Marianne









perjantai 7. lokakuuta 2016

Liikkujan viikon kuvakisa!

Toissaviikolla vietettiin liikkujan viikkoa ja siinä yhteydessä oli käynnissä kuvakisa. Kuvia kilpailuun tuli vähän mutta ne olivat sitäkin laadukkaampia.


Tällä kertaa voittajaksi selviytyi 6C:n kuva: "Väsynyt matkaaja."


Voittajat saavat palkintonsa myöhemmin tänään.


Paljon onnea ja kiitos hienosta kuvasta!


Muistakaa käyttää pyöräillessä kypärää!



maanantai 3. lokakuuta 2016

Lokakuun alun rehtorin terveiset


Ensimmäinen neljännes tästä lukuvuodesta on pian käyty koulua. Eri-ikäiset oppijat opiskelivat yhdessä ja erikseen aurinkoisessa loppukesän säässä. Toiminnallista oppimista tapahtui niin kasvitarhalla, Suomenlinnassa, Paloheinän runsaissa sienimetsissä, Musiikkitalolla kuin monessa muussa paikassa koulun ulkopuolella, ja tietysti myös koulurakennuksissa. Erityisesti saimme hyvää palautetta Liikkujan viikosta. Syyskuun päätti valokuvausviikko.

 

Lokakuun katkaisee viikon syysloma 17. – 23.10.2016. Tämä viikon loma on toista vuotta kaikissa helsinkiläisissä peruskouluissa, ja samanlainen loma on tiedossa myös ensi vuonna.

 

Monissa luokissa opiskellaan erilaisten ilmiöiden parissa. Koko koulun yhteinen teema on espanjankielinen maailma ja sen eri ilmentymät.  Tänä vuonna keskitytään erityisesti kulttuuriin ja taiteeseen. Aineopetuksessa luokilla 7 ja 8 on tälle ilmiöopiskelulle varattu viikko syysloman jälkeen. Ilmiönä on Etelä-Amerikan kulttuuri ja taide. Luokka-asteen 9 oppijat ovat silloin työharjoittelussa, ja näin kouluun jäävät oppijat ja opettajat voivat keskittyneesti harjoitella kysymysten asettelua, tutkivaa oppimista ja arviointia, niin itsearviointia, vertaisarviointia kuin opettajan antamaa ohjausta ja palautetta ilmiökeskeisestä opiskelusta.

 

Elo-syyskuun aikana oli useampia kotien tapaamisia. Ensimmäiset kotien illat järjestyivät heti koulun alettua, päättöluokkien kotiväen illat elokuun lopussa, ops-ilta syyskuun puolivälissä ja Kirmyjäis-lauantai syyskuun lopussa. Lisäksi kaupungin johdon puolesta järjestyi mahdollisuus keskusteluttaa Helsingin johtavia virkamiehiä Ylipormestarin asukasillassa.

 

Lokakuussa tapaamme kerran aamulla, opekioskiin merkeissä keskiviikkona 5.lokakuuta klo 8 – 9.15 Hykkylän kahviossa. Paikalla on mahdollisimman moni aineopettaja. Tervetuloa tutustumaan opettajiin!

 

Uusi opetussuunnitelma astui voimaan yleisen osan tiimoilta kaikilla oppilailla. Tämä tarkoittaa paitsi sisällöllisiä muutoksia, myös arviointiin liittyviä muutoksia. Uuden opetussuunnitelman tiimoilta järjestimme toiminnallisen kotien illan tiistaina 13.9.

 

Luokkien 1 – 4 oppijat saavat lukuvuoden päättyessä sanallisen lukuvuositodistuksen.

Luokkien 5 ja 6 oppijat saavat keväällä lukuvuositodistuksen, jossa opiskelun eteneminen on arvioitu numeroin. Lisäksi he saavat jouluarvioinnin, jossa osassa opiskeltavia aineita on numeroarviointi Näiden lisäksi oppijat saavat sanallista palautetta oppimisestaan.

Luokkien 7 -10 oppijat saavat keväällä lukuvuositodistuksen, joka luokka-asteen 9 osalta on perusopetuksen päättötodistus. Lisäksi he saavat jaksoarvioinnit jokaisen jakson päätteeksi.

 

Aurinkoista lokakuuta toivottaen rehtori