sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Ulkoilupäivä

Torstaina koululla vietettiin ulkoilupäivää. 
Kasit suuntasivat Suomenlinnaan, seiskat sienimetsään ja loput 
oppilaat jalkautuivat kouluympäristöön ja lähikentille liikkumaan.



Aamu alkoi kutosluokan tyttöjen tiimin 
suunnittelemalla lämmittelyllä Hykkylän pihassa. 
Pienten äänentoistoon liittyvien vaikeuksien jälkeen saatiin kuin
saatiinkin veri kiertämään päästä polviin ja varpaisiin.




Ysit liikuttivat vitos- ja kutosluokkalaisia Raviksella
 mm. säkkijuoksun ja norsupallon voimin.
Eräs vetäjistä totesi tekemisen tuntuvan hauskalta niin 
osallistujan kuin järjestäjänkin roolissa. 







"Muistan vielä,  kun olin itse näissä kisoissa. Se oli hauskaa. 
Siksi ajateltiin vetää itsekin vain hauskoja lajeja. Opet joutuu opettamaan sitä,
mitä niiden pitää, mutta me saadaan teettää pelkkää kivaa."





Untamossa kaikkein nuorimmat oppilaat vetivät toisilleen Pop Up-liikuntapajoja.
Mukana oli monen kokoista palloa, tikasrataa, tarkkuuslajeja ja parkouria.


Pujottelua

Parkouria

Pelisilmää


Jumppapaja


Tarkkuusheitossa ei haitannut, vaikka ope heitti ohi.

"Ei se haittaa, me kaikki aloitetaan joskus."

Päivä päättyi ysien ja kymppien osalta perinteisiin pihakisoihin, 
joissa oli mukana muutama  tuttu laji ja jokunen uudempi tulokas.
Keskittyminen ja tiimityö oli huikeaa katseltavaa.




Sosiaalisukset!


Kivaa oli, ensi vuonna uudestaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti