perjantai 24. huhtikuuta 2015

Nuorten urheilijoiden menestystä maailmalla!

Bakun European Games -kisoihin valitut Ellen Sirkka, Juho Junttila, Roosa Kanerva sekä koulumme oppilas Saija Paavola saavuttivat toissa viikonlopun aikana yhteensä yhdeksän mitalia ja useita henkilökohtaisia ennätyksiä Amsterdam Diving Cup 2015:ssa.

Maajoukkueen kuopus, Tiiroja edustava Saija Paavola, täytti kerroshyppyjen kisapäivänä 14 vuotta. Lahjaksi itselleen Saija tehtaili oman ennätyksensä ja nappasi itselleen hopeamitalin jääden kultamitalista vain pisteen verran. Parhaiten onnistui sarjan uusin ja vaikein hyppy, eteenpäin kolme ja puoli volttia kerien 10 metristä: tuomarit arvostivat hypyn jopa 7,5 pisteeseen asti. Saija saavutti NEM-rajan myös 1m laudalla ja tyttöjen 3m parihypyissä yhdessä Roosan kanssa.

Ellenin, Juhon, Roosan ja Saijan matka jatkui uuteen koitokseen seuraavana viikonloppuna Saksan Dresdeniin, jonne nuorten maajoukkue matkusti suoraan Amsterdamista. Dresdenin International Diving Youth Meet on nuorten MM-kisojen jälkeen suurin ja kovatasoisin nuorten uimahyppykilpailu maailmassa. Osallistujia oli tänä vuonna lähes 30 maasta, Euroopan huippumaiden lisäksi mm. Kanadasta, Japanista ja Australiasta asti.

Dresdenin kansainvälinen nuorten kilpailu alkoi suomalaisittain loistavasti kahdella finaalipaikalla. Päivän toisesta loistotuloksesta ja finaalipaikasta vastasi Saija Paavola B-tyttöjen 1 metrillä. Alkukilpailun 10. sija ja finaalipaikka saavutettiin upealla henkilökohtaisella ennätyksellä, joka jäi uupumaan SM-tulosluokkarajasta vain 1,25 pistettä. Saija jätti alkukilpailussa taakseen mm. molemmat britti- ja aussitytöt. Iso-Britannia ja Australia kuuluvat molemmat uimahyppyjen suurmaihin. Saija sijoittui finaalissa 12., kun vanhemmat tytöt paransivat vaikeammilla hypyillään aamun suorituksiaan. Voiton vei isäntämaan huippulahjakas Lena Hentschel, joka oli Saijan lisäksi finaalin ainoa vuonna 2001 syntynyt kilpailija. Onnea Saijalle ja koko nuorten maajoukkueelle!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti