maanantai 22. joulukuuta 2014

Liikkuva koulu Käpylän peruskoulussa


Koulumme on lähtenyt mukaan valtakunnalliseen Liikkuva Koulu –hankkeeseen. Hankkeen tarkoituksena on lisätä liikettä oppilaiden sekä myös aikuisten koulupäivään. Tavoitteena on aktiivisempi koulupäivä ja hyvinvoiva koululainen. Kaiken tarkoituksena on lisäksi, että meidän kaikkien koulupäivistä tulisi viihtyisämpiä. Liikkuvissa kouluissa tehdään yhdessä, otetaan oppilaat mukaan suunnitteluun, ajatellaan asioita uudella tavalla. Monessa koulussa tämän on huomattu parantavan yleistä kouluviihtyvyyttä. Halutessasi voit lukea raportin: Viihtyvyyttäja työrauhaa.

Liikkuminen auttaa oppimaan. Uusimpien tutkimusten mukaan liikkuminen koulupäivän aikana on yhteydessä hyvään koulumenestykseen. Liikkuminen vaikuttaa erityisesti koululaisten tiedolliseen toimintaan kuten muistiin ja toiminnanohjaukseen.

Liikuntasuositus peruskouluikäisille on vähintään 1–2 tuntia reipasta liikuntaa joka päivä. Tämä on vähimmäismäärä koululaisen terveyden kannalta. Ruutuaika viihdemedian äärellä kannattaa rajoittaa kahteen tuntiin päivässä.

Koulumme oppilaskunta on hankkinut välineistöä aktiivisiin koulupäiviin Ruutirahan puitteissa. Untamon, Väinölän ja Hykkylän rakennuksissa starttaavat välkkälainaamot alkuvuodesta 2015, josta oppilas voi omalla nimellään varustettua ”lainauskorttia” vastaan lainata liikuttavia välineitä.

Väinölässä ja Hykkylässä alkaa myös tiettyinä päivinä valvotut liikuntasalivälkät, joissa oppilaiden on mahdollista toteuttaa omia ideoitaan ja kokeilla erilaisia liikuttavia aktiviteetteja pysähdyttävästä rentoutumisesta puhumattakaan! Lisäksi toukokuussa viikolla 19 ja erityisesti perjantaina 8.5. Käpylän peruskoulussa liikutaan pop up –tyyppisesti #MunLiike –ohjelman puitteissa.

#MunLiike-ohjelman tavoitteena on koululaisten välituntien ja vapaa-ajan aktivointi nuorten suunnittelemalla tavalla. Tarkoitus on innostaa nuoria pelaamaan koulupäivän aikana sekä jatkamaan liikettä koulupäivän jälkeen.

Liikunnallista kevätlukukautta!


Tarvittaessa kysele koululta liikunnanope Linnea Remekseltä tai rehtoreilta.

torstai 18. joulukuuta 2014

Kirkkoa ja elämäntietoa

Villi norsu paikallisessa Molen kansallispuistossa
Pohjois - Ghanassa 10m päästä kuvattuna
Keskiviikkona 17.12. pidettiin joulukirkot ja niitä korvaavat tilaisuudet.

Vuoden Ghanassa ollut Timo kertoi afrikkalaisesta elämästä, neljäsluokkalaiset lukivat toisilleen kirjoittamiaan
Palmutukista veistettyjä kalastajaveneitä Atlantin rannalla
Liikenneruuhkat ovat käsittämättömiä,
mutta vastaavasti niistä voi ostaa mitä vain
satuja, vanhimmat keskustelivat luonnosta Avaran luonnon katsomisen jälkeen. Samaan aikaan toisaalla Käpylän kirkossa tokaluokkalaiset esittivät perinteisen musiikillisen joulukuvaelman.

Alakoululaisten  joulujuhla vanhemmille on lauantaina joulujuhlaesitykset Untamon salissa klo 9.00 ja 10.15.

Koulu alkaa työjärjestyksen mukaan 7.1. Lauantaina 10.1. on työpäivä.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Atk-kerhossa Scratch-ohjelmointia

Atk-kerhossa on istunut pieni mutta piskuinen joukko alakoulun oppilaita. Ohjelmassa on ollut koduohjelmointia ja minecraft-edulla pelaamista sekä myöskin Scratch-ohjelmointia. Tämänpäiväisellä kerhokerralla kymmenvuotias Arno ohjelmoi pienen ping-pong -pelin. Scratchin ohjelmointikieli on helppo oppia niin pienen kuin isommankin.

http://scratch.mit.edu/projects/38157580/

Väliaikatietoa Käpylän peruskoulun korjauksista ja kuntotutkimuksista


Tilakeskus on jatkanut Käpylän peruskoulun Väinölänkatu 7:n ja Untamontie 2:n koulurakennusten kunnon selvityksiä ja aloittanut korjaustöitä. Väinölänkatu 7 koulun tiloissa toimii myös päiväkoti Alkun esikouluryhmä.

 

Väinölänkatu ja Untamontie

 

Sekä Väinölänkadun että Untamontien rakennus sopivat opetuskäyttöön. Perinteisiä 45 minuutin tunteja ja ikkunatuuletusta välitunneilla suositellaan edelleen.

Ratkaisuja painovoimaisen ilmanvaihdon tehostamiseksi etsitään. Erityisesti pyritään hakemaan ratkaisua, jolla kellaritiloista ei pääse ilmaa ylempiin kerroksiin. Lopullisesti tilanne korjaantuu peruskorjauksessa.

 

Molemmissa rakennuksissa selvitetään luokkien sisäilman laatua tekemällä hiilidioksidiseurantaa. Seurannan tulokset eivät ole vielä valmiit.

 

Molempien rakennusten julkisivurappauksen parhaan korjaustavan selvittely on kesken.

 

Ympäristökeskuksen edustaja on käynyt tarkastuskäynnillä Untamontien koulussa syyskuussa, käynnistä on valmistunut tarkastuskertomus (linkki alla).

Untamontien koulun tarkastuksissa ei havaittu sellaisia seikkoja, joiden selvittämiseksi ympäristökeskus olisi vaatinut tai teettänyt sisäilmamittauksia.

 

Ympäristökeskuksen edustaja käy Väinölässä joulukuussa.

 

 

Väinölänkatu                  

 

Väinölänkadulla korjataan kellarin ja ensimmäisen kerroksen ilmanvaihtoa esikoulun entisessä tilassa, kuvataideluokassa ja teknisen työn tilassa.

 

Väinölänkadulla tutkitaan edelleen välipohjien kuntoa.

 

Koululle on tulossa vesikatkos sulkuventtiilin korjauksen vuoksi. Työn ajankohdasta tiedotetaan erikseen.

 

Kellarissa kosteusvauriokorjaukset on aloitettu. Rakenteita on purettu asbestipurkuna, jotta pöly ei pääse leviämään koulun muihin tiloihin.


Suljettua, kellarikerroksessa sijaitsevaa
kuvataideluokkaa ei voi käyttää ennen korjauksia.

 

Untamontie

Myös Untamontiellä on selvitetty painovoimaisen ilmanvaihdon korjaustapaa. Kellarin ilmanvaihdon ongelmien vuoksi iltapäiväkerhon toiminta siirtyy, kunnes Untamontien korjaukset on tehty.

 

Tilakeskus tiedottaa uudelleen, kun jatkotutkimukset ovat valmistuneet kokonaan, suunnitelman mukaan tammikuussa. Kiireellisimmät korjaukset tehdään mahdollisimman pian kuntotutkimuksen valmistumisen jälkeen. Tarkkoja suunnitelmia vaativien korjaustöiden suunnittelu vie aikaa kuukausia. Lisäksi Tilakeskus joutuu varmistamaan töiden rahoituksen ja kilpailuttamaan urakoitsijan. Käytännössä korjaustöitä tehdään todennäköisesti kesätauon aikana.

 

Lisätiedot

 

Rakennuksen kuntotutkimuksiin ja korjauksiin liittyviä kysymykset: tilakeskus@hel.fi.

Sähköpostiin tulleet kysymykset käydään läpi ja niihin vastataan jatkossa kerran viikossa.

 

Tarkastuskertomus 29.10.2014

http://www.hel.fi/static/kv/Tilakeskus/kouluverkko/opev_kapylan_pk/Untamontie2_Kapylan_pk_sivukoulu_20141029_V2.pdf

 

Yhteydenotot

 

Koulun toiminta ja opetustilat:

Käpylän peruskoulun rehtori Sirpa Kopsa, opetusvirasto

puh. (09) 310 82063, sirpa.kopsa@hel.fi

 

Päiväkoti Alkun toiminta ja tilat:

Päiväkodinjohtaja Olli Kamunen, Päivähoitoyksikkö Alku-Käpylinna

puh. (09) 310 52990, olli.kamunen@hel.fi

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

TAVARANVAIHTOTORI


Tavaranvaihtotorille tuotiin mm. kirjoja, leluja, urheiluvälineitä, pelejä,
 elokuvia ja musiikkia.


Käpylän peruskoulussa järjestettiin tavaranvaihtotori keskiviikkona 10.12.

Oppilaat saivat tuoda itselleen tarpeettomia, mutta ehjiä tavaroita tiistaina tavaranvaihtotorille.

Jokaista tavaraa vastaan sai yhden leimatun lipun, jolla keskiviikkona sai lunastaa jonkun toisen tavaran.

Koulun ympäristö-agentit olivat Miia ja Jenni opettajien kanssa valvomassa tavaranvaihtotoria.

Verna 3b
Untamon ympäristöagentit Vilja ja Unna








tiistai 9. joulukuuta 2014

Itsenäisyysjuhlia





Viime viikolla juhlittiin itsenäistä Suomea. 4.luokkalaisten vanhemmat tarjosivat juhlaherkut tanssiville nelosille iltajuhlassa Untamon salissa. Torstaina oli vuorossaYlipormestari Jussi Pajusen kutsut Finlandia-talolla. Neljäsluokkalaisia varten oli rakennettu oma silta muusiikkitalon ja Finlandiatalon väliin ja koko Mannerheimin tien liikenne katkaistiin juhlijoita varten. Perjantaina sitten oli vuorossa koko koulun juhlat Hykkylän salissa. Koulun orkesteri soitti Finlandian, kahdeksasluokkalaiset lauloivat, soittivat ja esittivät upean multimdeiateoksen. Rehtori puhui ja neljäsluokkalaiset esittivät räpin sekä uusimman tanssin - Folkjamin.

Juhlapöydän kukkalaitteita




tiistai 2. joulukuuta 2014

Minecraftia koulussa

Kymmenen koulumme opettajaa opetteli käyttämään Minecraft-peliä aamupäivän tamperelaisten peliasiantuntijoiden johdolla @pajassa. Minecraft on eräs suosituimmista rakentelupeleistä 6-14 vuotiaiden keskuudessa.

Työpajan jälkeen kuusi luokkaa pääsi kokeilemaan Minecraftin kouluversiota. Oppilaat olivat aivan intona, hyvä että nahoissan pysyivät. Valtaosa heistä oli pelannut sitä ennenkin. Kevään aikana olisi tarkoitus, että monet koulumme luokat voisivat tehdä jonkun pienen yhteisen maailman, missä liikkua ja ihmetellä - ei sitä tiedä vaikka jonkun kerhonkin laittaisi.


4a-luokan maailmasta pieni pala
Pelit ovat tulossa oppimiseen Suomessa ja maailmalla valtavalla vauhdilla. Intiassa ja Pakistanissa on ollut valtaisia lukemaanoppimisen projekteja, joissa yksinkertaisilla opetusohjelmilla on saatu  lukutaidottomia oppimaan yhdessä. Kouluilla on edessään iso haaste, kun lapset oppivat ja paljon pelaamalla.

Minulla oli ilo höpöttää asiasta yhden alan huippututkijan Lauri Järvilehdon kanssa. Hän vertasi erilaisia pelejä ruokaan. On aivoja turruttavaa pelejä (esim. FruitNinja),  joka on ikäänkuin hampurilaista. Näiden pelien tarkoitus on joskus auttaa rentouttamaan, mutta liikaa nautittuna näistä on vaaraa terveydelle - sitten on laadukkaita oppmispelejä kuten esimerkiksi matematiikkaan DragonBox, jonka avulla jopa päiväkoti-ikäiset ovat oppineet laskemaan yhtälöitä ja touhuamaan matematiikan ilmiöiden kanssa, joita yleensä opiskellaan vasta yläasteella. Tällaiset pelit ovat taas herkullisia salaatteja ja täysipainoisia aterioita mekaanisiin peleihin verrattuna. Toki kuten ruuassa, myös herkullisssa aterioissa on syytä pysyä kohtuudessa ja aikuisten seurata lasten ruutuaikaa. Järvilehto ei puhu pelkästään tietokonepeleistä vaan yleensäkin siitä, miten oppimisessa saavutetaan into ja flow-tila, jonka jälkeen siitä tulee kerrassaan hauskaa - tai sitähän oppiminen nyt aina on, vaikka opiskelu joskus onkin rankempaa.

Ville Teittinen

Koiton asia-aine Minecratin osapelistä
Akselin asia-aine Minecraftista