maanantai 8. syyskuuta 2014

Kasit Suomenlinnassa

Sää suosi kasiluokkalaisten ulkoilupäivän retkeä viime viikolla.
Koululla syödyn aamupalan jälkeen suuntasimme bussilla ja ratikalla Kauppatorille ja kohti auringossa kylpevää Suomenlinnaa, jossa Teija ja JP jo odottelivat biologian luokkahuoneessa. 







Bilsanluokan kallioisella lattialla arvioitiin mm. tuulen suuntaa ja voimaa, pilvisyyttä, ilmansuuntia ja veden lämpötilaa. Mietittiin, kuka on Ahti, kerättiin levänäytteitä ja erilaisia öttiäisiä kippoihin.




"Eikös Ahdilta saa sähköiskuja?"
"Tässä on sen partaa."




"Olisko toi korallilevää?"




(Liukasliikkeinen otus oli kämmenellä vain kuvaushetken ajan
ja vapautettiin pian takaisin rakkolevän alle piiloon.)




Kotitaloustaitoja koeteltiin, kun oppilaalta kastui varpaiden lisäksi
kokonainen vaatekerta. Lainahupparikin löytyi.




                                Bilsan oppituntien lisäksi saarella piirrettiin ja runoiltiin. 
 
"Katson ylös, aurinko paistaa,
tuuli minut veteen laittaa
mut se ei haittaa,
koska JP yrittää minut rantaan saattaa."


"Katson kaukaisuuteen,
kuulen puiden havinan.
Näen Helsingin
 ja kaupungin hulinan."
 
 
Oltiin osana jotakin, josta on vaikea sanoa,
 oliko se taidetta, tiedettä, leikkiä tai työtä. 
Onneksi ei tarvitse.
 
Leikkiviä teinejä rannalla, Suomenlinnassa 4.9.2014


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti