torstai 11. syyskuuta 2014

Erityisopetusta joka suuntaan - lue uusi blogi: shakkiopen mietteitä

Ensimmäisessä blogissa kuvataan matematiikan eriyttämistä joka suuntaan 2a ja 2b- luokkien (nyt 3a ja 3b) luokkien shakki-interventiossa keväällä 2014.

Lähtötilanne syksyllä 2013 ..

Luokanopettaja Mia Ylönen 2a: ”joidenkin oppilaiden vihot ja kirjat olivat jo täynnä, ja samaan aikaan toiset huusivat tuen tarvetta ja lisäopetusta. Kun opettaja siitä huolimatta joutui yhä uudelleen kertaamaan asioita, alkoi esim. matemaattisesti lahjakkaan "Matin" naama vääntäytyä tunnettuun ”ei vois vähempää kiinnostaa”-asentoon. Toista kouluvuotta oli tuolloin käyty vasta pari kuukautta..

Luokanopettaja Mira Tanninen 2b: ”Luokassani oli samankaltainen tilanne kuin Miialla, lahjakkaiden oppilaiden kouluviihtyvyys oli vajoamassa. Oli ilmeistä, että jotkut oppilaat tarvitsivat lisää haasteita, mutta mitä ja mistä resursseista niitä revittäisiin? Olin lukenut että matemaattisesti lahjakkaat oppilaat voisivat hyötyä esim. shakinopetuksesta, mutta en kerta kaikkiaan tuntenut pystyväni repeytymään siihen enää kaiken muun ohella. Silloin mieleeni tuli kysyä apua shakkikerhomme opettajalta Timo Akkaselta.

.. mitä sitten tapahtui ? Lue lisää blogistani " shakkiopen 

mietteitä". http://shakkipedagogiikka.blogspot.fi/

ja samalla saat vastauksia eriyttämisen ikuisiin ongelmiin!



      








terveisin vuorotteluvapaalainen Timo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti