torstai 12. huhtikuuta 2012

LUKUVUODEN 2012 – 2013 SUUNNITELMISTA

Ensi vuoden opetusjärjestelyjen suunnittelu on alkanut jo tammikuussa. Työaikojen osalta lautakunta antoi rajat viime syksynä. Koulu on tehnyt suunnitelman, mitä lauantaityöpäiviä tekisimme ja miten vastaavat vapaat käytetään. Lautakunta on päättänyt koulun aloituspäiväksi tiistain 14. elokuuta. Syyslomaa vietetään Helsingin peruskouluissa 18. -19.10.2012. Koulukohtaisesti järjestämme kaksi perinteistä lauantaityöpäivää: kirmyjäiset syksyllä ja avoimet ovet heti kevätlukukauden alussa. Vastaavasti vapaat sijoittuvat helatorstain jälkeiseen perjantaihin sekä todennäköisesti toinen päivä syysloman yhteyteen.

Ensi vuoden opettaja-asioista on rehtorille tullut jo joitakin kyselyjä. Käpylän peruskoulussa lähes kaikissa viroissa on vakinainen viranhaltija. Muutosta koulun toiminnan alkuvuosina on ollut, mutta opettajan virkoja on täytetty vuosittain ammattitaitoisilla ja opetuksesta kiinnostuneilla opettajilla. Johtokunta valitsi KM Aino Lipposen vakinaiseen luokanopettajanvirkaan maaliskuun kokouksessaan. Uusia opettajia tulee kuitenkin vuosittain, koska osa opettajista on mm. opintovapailla tai perhevapailla. Sijaisuudet ovat sen pituisia kuin anottu perhe- tai opintovapaa on; sijainen otetaan tällöin koulun toiminta-ajaksi. Avoimet tehtävät laitetaan hakuun opetusviraston Rekrytointijärjestelmään, ja sijaiset saattavat varmistua vasta kesällä. Koulussa rehtorit tekevät kuitenkin parhaan mahdollinen sen eteen, että jokaisella luokalla on koulutettu opettaja.

Opettajien tulevan lukuvuoden perhe-, työ- tai opintovapaat eivät vielä ole tiedossa; niitä kuitenkin varmasti tulee ja niistä tiedotetaan, kun se on mahdollista. Ainakin KM Sanna Lindahl sekä KM Marle Himberg (englanti) ovat ensi vuoden perhevapaalla. Viransijainen saattaa vaihtua sijaisen lähtiessä toiselle paikkakunnalle, pidempään sijaisuuteen, vakinaiseen tehtävään toiseen kouluun tms. Opettajanvaihdoksia voi joillekin luokille tulla alakoulun aikana useita, joillekin vain kerran. Tilannetta on mahdoton ennakoida.

Koulussa teemme parhaamme, että jokaisella luokalla ja siten oppilaalla on hyvä, työhönsä sitoutunut opettaja. Ja tänäkin keväänä valmistelemme ensi vuoden siten, että tämä voisi toteutua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti