torstai 17. marraskuuta 2011

Päivä espanjalaisessa koulussa





Päivä espanjalaisessa koulussa ja vieraanvaraisuuden kulttuurissa


Opintovapaalla olevat opettajat kutsuttiin vierailemaan espanjalaiseen kouluun. Espanjassa on muutama vuosi sitten yhdistetty monin paikoin yläaste ja toisen asteen opiskelu. ”Meidän koulussa” oli yhdistetty teknisen alan ammattioppilaitos ja yläkoulu.

Vietimme ikimuistoisia hetkiä 7-luokan, täkäläisittäin 1° ESO –luokan, kuvataiteen tunnilla, jossa aineenopettajan lisäksi oli läsnä erityisopettaja. Aiheena oli maiseman perspektiivien tavoittaminen. Ilman välituntia, kiirehdimme äidinkielen (espanja) tunnille. Tunnin aiheena oli narratiivinen kerronta. Pääsimme kumpikin kolmen tytön kanssa tekemään ryhmätyötä. Todellinen haaste meille lähes ummikoille! Mutta selvisimme espanjan, englannin- ja kansainvälisten käsimerkkien avulla! Tosin toinen ryhmä sai moitteita meluisuudestaan!

Seuraavana oli vuorossa ammattiin opiskelevien nuorten talon suunnittelutunti. Olimme tunnilla asiakkaan roolissa. Nuoret haastattelivat meitä siitä, millainen perhe, koti ja ympäristö, jossa asumme, on. Sauna ja monikertaiset ikkunalasit herättivät suurta kiinnostusta nuorissa arkkitehtien aluissa.

Reippaan aamun jälkeen pidimme pienen esittelytuokion, n. 20 opettajalle, suomalaisesta koulujärjestelmästä. Onneksi netissä on hyvät kaaviot Suomen koulujärjestelmästä espanjankielellä ja olihan meillä mukana oman opetuksemme esityksiä muistitikuilla.

Koulu, jossa vierailimme oli yllättävän samanlainen kuin oma koulumme. Oppilaat olivat kohteliaita ja innostuneita, opettajat ystävällisiä ja rehtori oli tyylikäs nainen. Luokat olivat varustelultaan meidän luokkiemme kaltaisia ja lähes kaikissa luokissa oli videotykki (joissa, kuten meilläkin, näkyi käynnistettäessä varoistusvalo videotykin puhdistettavasta suodattimesta). Kaikissa luokissa ei ollut tietokoneita, sillä jokainen opettaja oli saanut työn puolesta oman kannettavan tietokoneen.

Opetustuokion jälkeen siemasimme maitokahvit koulun kahvilassa. Koulussa ei ollut varsinaista ruokalaa, eikä oppilaille tarjota lämmintä ateriaa koulupäivän aikana. Oppilat syövät välipalaa klo 11 aikaan. Eväät he tuovat kotoa mukanaan tai ostavat koulun kahvilasta voileivän tms.

Iltapäivällä pääsimme englannin tunnille 3° ESO eli 9-luokalle. Jälleen opettaja laittoi meidät töihin. Oppilaat olivat valmistelleet kysymyksiä englanniksi ja me yritimme parhaamme mukaan vastata lyhyillä, selkeillä lauseilla. Nuoria kiinnosti suomalainen talvi, hintataso, musiikkimaku, nuorten vapaa-ajanvietto ja meidän käsityksemme espanjalaisista ja Espanjasta.

Tämän jälkeen kiersimme katsomassa koulun työpajat: autopajan, sähkötekniikan luokat, elektroniikkaluokat, metalliverstaan, tietokoneella suunnittelupiirtämisen luokan. Kaikilla tunneilla oppilaat työskentelivät keskittyneesti ja opettajien ja oppilaiden suhteet tuntuivat hyvin luottamuksellisilta ja mutkattomilta.

Päivän päätteeksi nautimme lounaan paikallisessa ravintolassa opettajaporukalla. Keskustelu polveili vilkkaasti politiikasta kulttuuriin ja opetukseen.

Opettajalle mikään ei ole kiinnostavampaa kuin saada vierailla toisessa koulussa. Kaikki opettajat, rehtori ja oppilaat ottivat meidät ystävällisesti ja innostuneesti vastaan, poskisuudelmia vaihdettiin niin, että kotimatkalla olimme aivan pyörryksissä. Koulu tarjosi kahvit ja lounaan ja englanninkielen opettajat olivat koko ajan kieliapuna.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti