torstai 17. helmikuuta 2011

7-8 G kiipeilemässä

Seinäkiipeilyä: Wikipedia

Hienhajua, magnesiumjauhon pölinää, kiipeilijöiden ähinää. Kaikkea tuota ja paljon muuta on seinäkiipeily parhaimmillaan tai pahimmillaan, miten sen nyt haluaa ajatella. 


Allekirjoittanut oli viikko sitten seinäkiipeilemässä laskujeni mukaan kolmentoista vuoden tauon jälkeen yhden TaTa- ryhmän kanssa. Edelliset kiipeilykokemukset olivat köysien ja avustajan kanssa kiipeilemisestä, joten boulderointi pelkkien omien käsien ja jalkojen varassa oli aivan uusi kokemus.

Kiipeily oli sen verran hauskaa, että se täytyi ehdottomasti ottaa uusiksi ja niinpä viime perjantaina menin kiipeilemään tällä kertaa oman luokkani (7-8G) kanssa. Matkaan lähti opettajan johdolla kuusi urheaa kiipeilijää, joista vain yhdellä ei ollut kiipeilykokemusta entuudestaan. Hiki ja Coca cola virtasivat urakalla ja kaikilla meillä oli todella hauskaa.

Se, mikä tekee kiipeilystä erityisen mukavaa on se, että kaikki osaavat kiivetä. Laji sopii melkein kaikille ja siitä saa paljon onnistumisen elämyksiä. Jokainen luokkamme oppilaista pääsi ylös ainakin muutaman kiipeilykeskuksen seinistä. Kaikille siis löytyy omaan kuntoon ja taitoon sopivia reittejä eikä kenenkään tarvitse hävetä taitojaan tai niiden puutetta.

Puolentoistatunnin rehkimisen jälkeen kaikki olivat valmiita viikonlopun viettoon kädet enemmän tai vähemmän rakoilla. Opettajalla tietysti kädet olivat kaikkein huonoimmassa kunnossa. Liekö allekirjoittanut viettänyt liikaa aikaa siisteissä sisätöissä. Käykää ihmeessä muutkin luokkienne kanssa kokeilemassa miltä seinäkiipeily tuntuu. Suosittelen ehdottomasti! 
J-P Anttinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti